Kotisatama

Helsingin Sarvasto

Vene oli saatu uitettua Helsinkiin varsin mallikkaasti, kun ottaa huomioon ettei tänä vuonna ollut vielä purjehdittu eikä moottoria oltu saatu käymään luotettavasti. Moottorin käyntiongelma alkoikin olla aika rasittava, jolle pitäisi tehdä jotain.

Perimmäinen syy oli siinä, että kaasutin, joka vakiona on Vire 12 moottorissa, on herkempi säädöille, kuin se kaasutin, joka on vakiona Vre 7 ssä. Kohon säätäminen meriolosuhteissa on suoraan ..syvältä, eikä muutenkaan mitään helppoa minulle. Merimoottori pitää olla yksinkertainen.

Koitin ratkaista ongelmaa kaasutinta säätämällä ja pumppukalvoa vaihtamalla. En olisi arvannut, että heinäkuussa ei Suomesta saa Bing kaasuttimen pumppukalvoa, malli on 80-lukua. Aika monesta paikasta katselin ja tulin siihen tulokseen, että välttääkseni samankaltaisen ongelman jatkossa, minun olisi viisainta vaihtaa kaasutinmerkkiä.

Juttelin toimittajan kanssa, joka on muuten Englannissa, niin häneltä saisin kaasuttimen valmiiksi oikeilla asetuksilla ja säädöillä vire 12a tehtynä. Pienen harkinnan jälkeen tilasin kaasutinpaketin Englannista. Maksoi 229 euroa. Ajattelin, että se tulee yhtä nopeasti, kuin ennenkin, eli viikossa postiluukkuun ja päivässä koneeseen kiinni..

Vaan eipä tullut. Tilausta odottelin neljä viikkoa jonka aikana pääsin tekemään muita tärkeitä päivityksiä veneeseen, joita tässä käymme vähän läpi. Viime kesänä ja tänä keväänä todetut pienet pintavuodot olivat muuttuneet viime viikkoina reippaasti kasteleviksi vuodoiksi. Nämä vuodot, jotka jostain kumman syystä olivat eskaloituneet, pitivät sisätilat kosteana, sekä pilssin märkänä. Ei ollenkaan ideaali tilanne.

Koska moottorin päivittäminen ei edennyt kaasuttimen puuttumisen takia, niin päätin että korjaan vesivuodot vesirajan yläpuolelta. Korjailun ajattelin aloittaa etsimällä pahimmat vuotokohdat kannelta.

Pari päivää meni selvitellessä, että vuotoja onkin yllättävän monessa paikassa. Ilmeisimmät olivat tietenkin kaiteiden ruuviläpiviennit kannen läpi, vanttien rustiraudat kannen läpi sekä luukut ja ikkunat. Alkoi tuntua siltä, että ainoa paikka, mikä piti vettä, oli veneen pohja.

Tuomas, joka oli hinannut Arctikilla veneen satamaan, yritti lohdutella ja sanoi, ettei tämä ole katastrofi, se vaan näyttää siltä. Todisteeksi hän ojensi munulle luettavaksi kirjan Tapio Lehtisen seikkailuista kirjassa ”Yksin seitsemällä merellä”.

Joo, ei ole minulla asiat huonosti ollenkaan. Aika huonoa on ollut projektinhallinta tuossa keikassa, jos kaikki kirjoitettu pitää paikkansa.

Oma tilanteeni ei tietenkään ollut verrattavissa tuon mittakaavan ongelmiin, joten saatuani hiukan uutta perspektiiviä asiaan, päättävästi ryhdyin korjaamaan tilannetta.

Apuun tuli myös Lilli, joka sattui olemaan vapaa auttamaan vuotojen etsimisessä ja paikkojen tilkitsemisessä. Lillistä oli paljon apua, koska ruuvit ovat kannella ja ruuvin mutterit kajuutassa.

Kun reijät oli tiivistetty ja ruuveja laitettiin paikalleen, niin tässäkin oli useampi käsipari avuksi, tietenkin.

Aika monta vuotavaa pistettä löydettiin, ja kimpassa ne tilkittiin. Työ eteni välillä todella hitaasti hankalien asentojen ja kuuman kelin takia. Tuntui, että tehtiin töitä saunassa, vaikka oltiin veneen kannella ja veden päällä. Kesä näytti parhaita puoliansa.

Pieniä vuotokohtia korjaillessa, piti selvittää isompiankin vuotoja. Avuksi Tuli Tuomas, joka otti vesiletkun ja alkoi laskea vettä kajuutan katolle. Paljastui, että etuluukku ei ollut edes roisketiivis, vaan sitä kautta tuli vettä sisälle yhtä paljon, kuin ilman luukkua olevasta aukosta.

Istuinlaatikon luukut oli aiemmin tarkistettu, ja sieltä pääsee roiskevesi sisälle, koska varsinaista tiivistystä ei ole, on vain hyvin asettuvat luukut. Kulkuluukku, se päästi vettä paitsi raoista, niin myös huulloksen läpi, joka oli luukkutallin alla. Kiitos avusta, Löytyi piilovuodot joista vesi tuli kuin saavista kaataen.

Tämän testin jälkeen oli kyllä selvää, miksi pilssi oli märkä lähes jokaisen sateen jälkeen. Ei vesi itsessään ongelma ole, vaan se, että pilssi ei koskaan ehdi kuivua, ja on aina märkä.

Tämä johtaa monenlaisiin ongelmiin, joten vuodot on saatava selvitettyä ja sitten tukittua. Sanotaan, että purjevene vuotaa aina. Pitää paikkansa. Nyt kuitenkin puhutaan erilaisista vuodoista, kuin mitä tarkoitetaan sanonnassa.

imuroidessani pillsiä taas kuivaksi, huomasin mielenkiintoisen ilmiön pilssissä moottoritilan ja kajuutan jakavan alueen kohdalla.

Kun pompin pilssin keskipuun päällä, niin huomasin pientä väreilevää liikettä vedessä ja havahduin ajatukseen, että tässä on pieni ongelman alku. Alue oli pieni, mutta tästä voisi tulla hankala sellainen, jos ei toimeen ryhdytä asian varmistamiseksi.

Keskipuu on tästä kohtaa hiukan irti, ainakin osittain, ja siksi tekee pientä liikettä painon alla. Voi olla, että pilssi edellä kuvattujen syiden takia on ollut liian märkä jonain syksynä, ja kosteus on jäätynyt materiaalin sisällä irrottaen liimaukset sekä muut kiinitykset paikaltaan. Asia oli nyt tiedossa, merkitty ylös ja otettu korjausohjelman piiriin.

Siirtelin ajankulukseni ohjausvipuja konehuoneessa ja kokeilin erilaisia variaatioita, kuinka saisin kytkimen ja kaasuttimen vaijerit asetettua siten, että ne kulkevat oikein paikalleen ja niin, että toimivat. Ei kovin hyvin, huomasin.

Tästä saattaisi muodostua uusi pieni harmi, joka pitäisi selvittää ennen koeajoja.

Kaasuttimesta ei vieläkään kuulunut mitään, joten soitin lähettäjälle. Keskustelimme asiasta ja sain tiedon, että kaasutin oli matkustanut jostain syystä Puolaan välivarastoon, josta se kuulemma ohjattaisiin kohti skandinaviaa. Mielenkiintoiset ovat Postin reitit tänäpäivänä. Kai se tuollainen siirtely kannattaa.

Ikkunat

Veneen kajuutan ikkunat olivat alkaneet vuotaa vettä saumoista, ja olivat perusteellisen tiivistämisen tarpeessa. Edellinen omistaja on nähnyt valtavasti vaivaa saadakseen ne tiiviiksi ja ovat ne hyvin kestäneetkin. Ikkuna-aukkoon on tehty huullos, jonka saa tiivistettyä niin, että vesi ei pääse sisätilaan. Kunnes. . Aika kuluttaa, ja niin tässäkin tapauksessa.

Ikkunasta täytyi ensin irroittaa rikoontuneet sivulistat ja siten ikkuna liimauksistaan. Huullokseen jäi tiivistemassaa tai liimaa, joka myös täytyi kaapia pois. Sitä ei ole paljon, mutta massa on tiukassa ja vaikeuttaa uuden tiivistyksen onnistumista, jos sitä jää sinne uuden liimauksen alle.

Irroittelu oli aluksi aika helppoa, mutta muuttui sitten työläämmäksi, kun kaapiminen pienellä alueella kävi käsi- ja sormi- voimille.

Ensimmäinen ikkuna tehtiin yhdessä pojan kanssa, jonka olin saanut lahjottua ja kiristettyä mukaan talkoisiin.

Apu olikin arvokasta, koska työ neuvoi vielä tekijää, eikä oikein tahtonut kunnolla edetä. Harjoittelimme ensimmäisen ikkunan paikalleen, ja hyvin se siinä pysyikin. Ei vuoda. Viimeistelyä täytyy vielä hiukan tehdä, että siitä tulee hyvä.

Toinen ikkuna irtosi jo helpommin, vaikka oli kiinni paljon paremmn kuin edellinen ikkuna. Tässä oli selvästi oppimisen merkkejä ilmassa. Kaavin huulloksesta pois kaikki ylimääräisen ja irroittelin koristenaulat, jotta pinta olisi mahdollsimman hyvä tartunnalle.

Tämä liima on hyvin vahvaa ja oikealla tavalla elastista, joten ikkunoiden pitäisi kyllä pysyä hyvin paikallaan ja tiiviinä. Samaa massaa käyetään WC istuimien liimaamisessa, eikä siihen tarvita muita kiinnitystapoja.

Tällä liimauksella saattaa ikkunat kestää taas jonkin aikaa paikallaan. UV -valokaan ei nakerra tätä ainetta.

Sade tuli sopivasti mittaamaan tekijän onnistumista, ja korjatut ikkunat ei vuotaneet. Tämä on pelkästään positiivista.

Pilssissä oli kuitenkin taas vettä, enkä sitä siellä oikein jaksanut katsella. Imuroin pilssin taas kuivaksi, ja päätin, että nyt korjataan luukku, koska tästä tuli vettä eniten ja helpoiten sisälle.

Luukkutalli oli aika tiukasti ruuveilla kiinni, mikä on tietenkin positiivinen asia. Irroitus kesti aikansa, kymmenen pitkää ruuvia ei nopeasti aukea käsipelin.

Luukku

Luukkutallin irroituksen jälkeen täytyi alue ensin imuroida ja siten pestä. sain tehdä luukun kanssa vähän aikaa töitä, ennen kuin sain vinkkiä, kuinka kiskon irroittaminen helpottaa luukun paikaltaan nostamista.

Kyllä kaikelle työlle on niksinsä. Vikakin löytyi, kun näkyvyys parani. Luukun sormilaipio oli mennyt ilmeiseti kosteuden ja pakkasen vaikutusesta rikki.

Puu oli lohjennut irti ja isoista raoista pääsi vesi valahtamaan suoraan luukun päälle ja raoista siten sisätiloihin.

Mottorin kotelon kohdalla, hiukan sivussa oli pilssilevyissä on jälki, johon vesi oli tiputellut ilmeisen hyvän aikaa jo vettä. Se jälki näkyy muutamaa kuvaa aiemmin tummana laikkuna. Tämä myös vahvisti havainnollisesti, miksi juuri siinä kohtaa keskipuu oli irtoamassa paikaltaan.

Sain konkreettisesti huomata, kuinka veneen korjailu kannattaa. Laittelin liimaten samalla massalla luukun listan paikalleen, kuin mitä käytin veneen ikkunoissa.

Kyseessä on joustava ja vahva liima, joka kestää kauankin vahvana, eikä luultavasti vuoda ainakaan korjatusta kohdasta. Sauma on kirkkaan valkoinen, joten korjauksen kohta näkyy hyvin, eikä jää piiloon kenenkään huomaamattomiin.

Levitän massan tiivisti ja myöhemmin mietin, kuinka hävittää enimmät jäljet. Luukun tiivistys meni hyvin, ja jälkeenpäin onkin huomattu, että korjaus kannatti. Palkitsevaa

Täytyy muistaa hankkia uusia messinkiruuveja, koska luukkutallin kiskoista puuttuu pari ja osasta pito on aika heikolla. Yhteneväisyyden takia, ne täytyy korjata keskenään saman näköisilä ruuvella.

Välipäivänä satoi, joten en mennyt tekemään asennustöitä veneeseen. Olin kotona ja mallailin sprayhoodia ja mittailn sen kulmia ja ulkonäköä. Sateiden jälkeen tulin taas veneelle, ja ihmettelin, miksi pilssissä on jälleen vettä.

Tarkistin sivuikkunat, ja ne eivät olleet vuotaneet. Tarkistin vanttien kiinitykset, eivätkä nekään olleet vuotaneet. Yhden kaidetolpan ruuvit oli vuotanut, mutta ei niin paljon, että pilssi olisi kunnolla märkä.

Sitten huomasin että olin koittanut estellä veden valumista keulaluukun saumoista niin, että olin tiivistänyt tasapintoja ja olettanut että tämä riittää. Harvinaisen väärä olettamus.

Avasin keulaluukun ja ymmärsin, että se ei pidä vettä kuin sen verran, ettei suoraan sada sisälle. Ruuvien kannat, liitokset, saumat, tiivisteet ja luukun ympäristö vuotaa vettä sisälle kuin joka paikkaan olisi tehty vesikanavia josta vesi valuu sisälle keskelle keulahyttiä. Ärsyttävää.

Keulaluukku

Keulaluukun osien irrottaminen ja kasaan liimaaminen sekä takaisinlaitto olisi yhden päivän homma. Aloitin aamusta irroittelemaan osia toisitaan, kaapimaan vanhoja tiivisteitä ja irroittelemaan massoja irti pinnoista.

Työasento oli onneksi kohtuullisen helppo, koska sain istualtani työskennellä ja isot pinnat tekivät työstä sujuvaa. Luukku meni melko heiveröiseksi, kun ristikko oli poistettu.

Käytin jälleen tuttua liimausmassaa, koska sen tiivistysominaisuudet olivat erittäin hyvät ja pito limaukselle aivan loistava. Ainoa heikkous oli valkoinen väri, muuta sen silmät kestää.

Annoin liimauksen sitkostua ja aloin ruuvaamaan osia paikalleen. Massa pursui sitä mukaa reunoista ylitse, kun sain ruuveja tiukemmalle. Olin suojannut sellaiset paikat paperiteipillä, missä massa ei saisi jättää jälkiä ja olin aika tyytyväinen työhön, kun kaikki ruuvit olivat paikallaan.

Luukku tuntui tosi jämäkältä, napakalta ja melkein kuin uudelta. Annoin saumojen vielä kuivahtaa, jonka jälkeen aloitin ylimääräisten aineiden poistamisen.


Otin avukseni perinteisen puukon, koska siinä terä oli sopivassa kulmassa, kun irroittelin massaa pinnoilta. Muovipinnalle minulla oli sellainen teippilasta, joka ohuen terän avulla poisti aika hyvin ylimääräisen töhnän.

Kun liimaus oli kuvunut ja enimmät pinnat siistitty, luukku näytti muutaman metrin päästä todella hyvältä. Ryhdikäs ja siisti, vettä pitävä keulaluukku on mukava asia.

Nyt West windissäkin oli sellainen. Aivan mahtava juttu.

Purjehdus Helsinkiin

Vesillelaskun jälkeen oli ajatuksena siirtää vene uuteen kotisatamaan, koska nykyiseen paikaan oli liian hankala kulkea, eikä sopivaa paikkaa ollut tarjolla. Matkaan päätettiin lähteä aamusta, jotta sellainen 6-8 tunnin purjehdus tapahtuisi mahdollsiimman virkeänä ja hyvissä olosuhteissa.

Tähän mennessä, oli käynyt selväksi myös se, ettei moottoria päästy käyttämään. Aamulla tuulen suunta katsottiin sopivaksi, joten olimme aamulla kolmen hengen miehistöllä laittamassa venettä lähtökuntoon. Kaikki narut ja varusteet olivat omilla paikoillaan, ja kun ensimmäistä kertaa tänä kesänä oltiin matkassa, niin oltiin vähän varovaisia ja mentiin vain Genoalla.

Tuulta oli noin 6-8m(s joka kyllä piisaa mukavaan matkustamiseen, mutta hieman puuskainen ja satama-alueella epätaisesti pyörivät pyörteet kuitenkin tulisi hankaloittamaan purjehtimista.

Laiturita päästiin ihan mallikkaasti liikkeelle, pikkuisen sivutuulta ja tämän jälkeen otettiin suunta paarpuuriin, mutta heti iski perustavaa laatua oleva ongelma. Ruori ei kääntynyt. Vielä hetki sitten täysin normaalisti toimiva ruori muuttui nykiväksi, liikettä vastustavaksi pyöräksi, joka ei ohjaa venettä mihin ruorimies haluaa, vaan jumittuneena suoraan.

Alkoi tulla kiire, koska matalikko oli vain kymmenien sekuntien päässä, ja juuri, kun alkoi olla paha tilanne, niin kuin ihmeen kaupalla, ruori alkoi taas toimia ja peräsin kääntyä.

Onnea oli nyt hiukan mukana, kun väistimme ruohikon ja matalikon ulosmenoreitillä. Helpotuksesta, veri alkoi taas kiertää myös korvien välissä. Mikä hiivatin vika siihen nyt iski? Oliko jossain jokin akseli jota ei ole muistettu rasvata? Pffh.. Kaikenlaista harmia.

Luovimista

Tuuli oli puuskittainen ja myötäinen, joten etenimme ihan sopivasti ja ajatellulla tavalla. Suunnitelmallisesti. Avasimme hiukan lisää purjetta, jotta saisimme lisää vauhtia ja ohjattavuus paranisi.

Kun tuli hetki kääntää venettä styyrpuuriin, ruori alkoi taas käyttäytyä vastaan aikomustamme. Ruori ei kääntänyt taaskaan peräsintä, vaan jumiutui..ei ole todellista! Kun sitten voimaa kasvattamalla (2 käsiparia) aloimme veivata ruoria, tapahtui minimaalista ruorin kääntymistä, jolloin vene myös ohjautui haluttuun suuntaan, eikä rantaan, vaikkakin kyvin hitaasti. Tästä tietenkin oli se haittapuoli, että myöhästyimme vauhdinotossa niin paljon, ettemme päässeet nousemaan riittävästi tuuleen, ja niin kävi, että emme päässet esteen (laituri) ohi.

Meidän oli tarkoitus nousta melkoisen jyrkästi sivutuuleen ja siitä sitten laskea sivutuuleen ja kääntyä myötäiseen. Homma oli periaattessa ihan yksinkertainen toimenpide, koska MP-vene kyllä nousee, sillä on siihen hyvät ominaisuudet. Ongelmaksi muodostui ohjaus, joka jostain syystä ei suostunut tottelemaan. Niinpä päästimme veneen taas takaisin myötäiseen ja alas aloitusruutuun.

Kokeilimme siten toista kautta, niin, että pääsisimme toiselle väylälle ja ajaisimme toisella halssilla sitten halutulle reitille. Ei vaan tullut onnistumaan, koska ruori jumitti jälleen käännöksessä.

Näytti nyt siltä, että tämä tendenssi tulisi jatkumaan ja estäisi turvallisen veneilyn, jolloin matkanteko muuttuisi purjehduksesta seikkailuksi. Ei tuntunut nyt siltä, että kaipaisin sellaista jännitystä tähän kohtaan, kun tuo moottorikin oli poissa pelistä. Minulla oli varaohjausjärjestelmä, jota en tietenkään tässä hässäkässä edes muistanut olevan olemassa, mutta toisaalta, en ehkä varaperäsimellä haluaisi purjehtia, kuin pakosta. Vähän kuin vararenkaalla ajelu, se ei kiinnosta.

Päädyimme vielä kerran nostamaan veneen sivutuuleen ja kohti laiturin nokkaa. Tällä kertaa sitten olisimme päässeet esteen ohitse, mutta olimme todenneet retken tulevan niin jännittäväksi karikkoisilla vesillä, ettei jatkettaisi tänään tällä kertaa tämän kauemmaksi.

Otimme, ja rullasimme purjeen sisälle, mutta tuuli oli sen verran voimakas, että veneen vauhti kesti ilman purjeitakin 2 solmun paikkeilla. Käänsin venettä lähmmäksi laituria, melkein hipoen betonia, ja hyppäsin köyden kanssa laiturille.

Arvaahan tämän, kuinka helppoa melkein 3,5 tonnin painoinen vene on käsivoimin saada vauhdista pysähtymään. Köysi oli hyvin kiinnitetty joten muutaman laiturin pollarin kautta sain vähitellen kitkaa lisättyä sen verran, että veneen vauhti väheni ja sitten loppui. Sain jarrutettua veneeseen myös pienen pintanaarmun, mutta kai se oli hyvää tuuria sekin, ettei enempää vaurioita tullut. Olimme nyt lähtöpaikasta noin 200m etelään.

Merellinen seikkailu päättyi tälle päivälle tähän laituriin, jälleen yhtä kokemusta rikkaampana. Hämmennys oli kyllä melkoinen, kun ei vielä ollut oikein selvinnyt, miksi hyvin toiminut ohjain ihan varoittamatta alkoi temppuilla tällä tavalla. Aivan kuin peräsin olisi lukkiutunut eikä sitä saanut toimimaan kuin väkisin vääntämällä, pelkällä voimalla.

Kahvilla istuessa oli aikaa miettiä ja soitella teknisille asiantuntijoille. Muutamaa puhelua viisaampana, oli herönnyt epäilys, että luultavasti järjestelmässä oli ilmaa, ja siitä johtuen hydrauliikka ei ei toiminut kuten pitäisi. Nii in.. nesteohjaus. Kaikenlaista harmia.

Olin joskus miettinyt sellaistakin, että palauttaisin veneen alkuperäsen ohjauksen, eli pinnaohjauksen. Olisko tässä nyt sille ajatukselle suurempi tuki, kun tällä tavalla kävi?

Vene köytettiin laituriin, laitettiin fendarit paikalleen ja lähdimme takaisin autolle. Juhannus painoi päälle, joten täytyi pitää muutama päivä pakko-vapaata veneilystä. Voi sitä makkaraa ja muita vihanneksia syödä rannallakin, vaikka olisi juhannus. ..vai?

Ruorin ilmaus

Juhannuksen jälkeen uusin voimin ja kevein mielin, aloitin selvittämään, mikä oli aiheuttanut peräsimen lukkiutumisen. Seurasin letkuja, eikä sieltä löytynyt vuotoja, joista olisi nestettä valunut ulos.

Vivut liikkuvat ihan normaalisti, mutta kahdesti sain lukkiutumisen tapahtumaan peräsimen ääriasennossa. Sylinteri näytti ehjältä, joten luultavasti ongelma oli korjattavissa helposti. Päätin ensin ilmata järjestelmän.

Otin esille muutaman vanhan pyyhkeen ja rätin, ja levitin ne huoltoalueelle, jotta hydrauliikkaneste ei valuisi aroille pinnoille. Olin hakenut hydrauliikkanestettä jo aiemmin -ihan varmuuden vuoksi, koska veneen ruori ilmataan aika yksinkertaisesti, ja olisi hyvä joka tapauksessa varmistaa, että järjestelmässä oli riittävästi nestettä.

Otetaan nesteen täyttöaukon mutteri auki, lisätään nestettä ja pyöritetään ruoria puolelta toiselle. Tämän toimenpiteen riittävän pitkä toisto ilmaa järjestelmän. Nesteen määrä oli hyvin pieni, jonka sain lisättyä, mutta vaikutus oli ilmeinen. Ruori toimi hienosti ja minkäänlaista ongelmaa ei peräsimen kääntymisessä enään ilmennyt. Korkin muistin laittaa kiinni.

Tämän ilmauksenkin olisi voinut tehdä ennen vesille laskua tai heti vesillelaskun jälkeen, mutta ei tullut pieneen mieleenkään, koska ruori tuntui toimivan laskupaikalla sekä ennen että jälkeen. Tässä tuli taas lisää oppia veneilystä ja sen harrastamisesta.

Seikkailua oli tiedossa kohta lisää, sillä veneen siirtäminen uuteen satamaan omalle laituripaikalle alkoi kohta olla ajankohtaista. Ilmoja pari päivää katsellessa ja odotellessa päätin että viikonloppuna siirretään vene Helsinkiin.

Varmistin vielä, että jos tuulet ei käy, enkä pääse satamaan, niin läheltä saan sitten vetoapua , että päästään laituriin. Arctis kuulemma oli käyttökunnossa saapumispäivänä, joten sekin homma oli siis kunnossa.

Siirtopurjehdus

Siirtopäivän aamuna, oli vähän sellainen jännittynyt olo. Mietitytti tietenkin se, kuinka hyvin tuuli kuljettaisi, koska tuulen suunta oli hiukan enemmän vasten, mutta luovimalla tästä reissusta kyllä selviäisi ilman moottoria melkein loppuun asti.

Saimme lähtövalmistelut tehtyä vasta kello 11 menneessä, joten iltaan menisi, ennenkuin olisimme Helsingin Sarvastossa. Lähtö laiturista ei mennyt mitenkään minkään oppimateriaalin mukaisesti, ja tuuli vielä painoi sen verran eteläpuolelta, että keulaa ei meinannut laiturista irti saada.

Avulias kanssaveneilijä käänsi keulan meille ulos ja puski lisää vauhtia, jotta pääsimme riittävästi irti ja kasvattamaan vauhtia ennen vendaa ja sitten takaisin kohti itää.

Tuuli oli voittopuoleisesti etelän puolelta, saarten vaikutuksesta hiukan idän puolella. Illaksi odotettiin kääntyvää etelän ja lännen puoleista tuulta, jolloin Sarvaston satamaan ei pääse ilman moottoria. Olen kyllä nähnyt, kuinka H-venettä ”melotaan” peräsimen avulla, mutta itselläni on turhan raskas ja kömpelö vene moiseen urheiluun. Ei oikeastaan olisi haluakaan sellaiseen jumppaan.

Saimme West windin kulkemaan juuri niin, että hyvin tiukalla luovilla pääsimme kapeaa väylää ensin itään ja siten etelän suuntaan , josta pääsimme väylämerkin ohi, ja käänsimme taas kohti itää. Näin puuhastellessamme, pääsimme tunnissa ulos saarten suojasta ja otimme kurssin kohti avarampia vesiä.

Tuuli olikin tullut avuksemme ja pelkän Genuan avulla matkailimme yli viiden ja puolen solmun ja välillä yli Kuuden solmun vauhdilla kohti Helsinkiä. Olimme ulommalla sisäväylällä, jossa tuulta riitti, mutta aallokko ei vielä ihan vapaasti päässyt vellomaan. Tuulen pyyhkäsypinta kuitenkin olisi aika pitkä, jos tuuli kävisi suoraan etelästä.

Meno oli ihan miehekkään tuntuista, sellaista mukavaa ja reipasta, ei kuitenkaan liian kovaa. Kyseessä on tämä Kesän ensimmäinen veneretki, joten hiukan himmailin menoa ja kuuntelin kaikkea ääntä, mitä vene päästeli matkan aikana.

Helsingin edustalla on aina sama juttu. Tallinnasta tulevat ja Helsingistä lähtevät alukset risteilevät juuri silloin siinä kohtaa reitillä, kun olet itse tulossa alueelle. En heti muista yhtään reissua, etteikö joutuisi hetken jännäämään, ehtiikö alta pois ja riittävän kauas, ennen kuin alus ja aallot olisi kohdalla ja koko istuinlaatiossa tavarat mullin mallin.

Menimme Mäntykarin ja mäntykarikiven välistä ja kohta siten laiva lipui ohitse. Hetken kuluttua saatiin aika isoja aaltoja, vaikka oltiin jo vähän suojassa. Tästä jatkettiin Kuivasaaren kohdille ja tämän jälkeen alkoikin tuuli hiipua huolestuttavasti. Nopeus putosi välillä jopa alle kahden solmun.

Kivisalmi jäi taakse ja vähitellen saavuimme Villingin kohdalle. Vauhti ei juuri yli kolmen solmun noussut enään, kuin ihan htekittäin. Iltakin alkoi viiletä.

Tuuli oli kääntynyt kohti etelää, ja saaret peittivät sen vähän, mitä tuulta oli saatavilla. Tupsun kohdalla ajttelin oikaista ja kääntyä kohti Villasaarenselkää, mutta jokin aivopieru ajattelussa ohjasi veneen Isovillasaaren itäpuolelle.

Laiturissa

Tuomas oli jo hälytetty vastaan ja oli siinä ihmettelemistä, kun meitä ei näkynyt sovitulla reitillä. Otimme puhelimet käyttöön ja maisemia kuvailemalla ja näkymiä vertailemalla vihdoinkin selvisi kummankin veneen sijainti. Rullasin Genoan sisälle ja jäimme odottamaan hinausta.

Arctis on pieni 20 jalkainen Havsfidra, ja lähes täydellisesti varusteltu valtameripurjehdukseen. Moottori on parikymmentä heppaa ja vetää tämän kokoista venettä kuin ilmaa perässään. Aurinko lämmitti ja olo rauhoittui.

Matka satamaan kesti puolisen tuntia, ja matkan loppu oli sellaista varusteiden tarkastelua, köysien selvittelyä ja valmistelua laituriin kiinnitymistä varten.

Tulimme ehkä ihan hitusen liian pitkälle köyden perässä, koska hiljaisissa olosuhteissa, MP27 lipuu kyllä pitkälle ja kauas. Pääsimme hyvin laitureille ja oma paikka olikin aivan keskellä laituria, jonne olimme tulossa hiukan liian suurella nopeudella.

Jätin ruorin toisiin käsiin ja parilla jättiloikalla olin laiturilla ottamassa venettä vastaan voimamiehen ottein. Vene pysähtyi kuitenkin hienosti, eikä aiheuttanut vahinkoja minulle tai laiturille. Seikkalumme päättyi tältä osin hienosti

Kokemus oli välilä jännittävä, välilla liiankin, mutta hyvin pääsimme Sarvastoon, kun apumoottorikin puuttui ja tuuli alkoi myös vetäytyä.

Kiitos Tuomakselle sekä Arctikselle matkan pelastamiseta. Tästä siten voisi alkaa tehdä huoltoa, korjausta ja ehkä jopa purjehtimista.

Sarvastossa oli mukavan rauhallista ja ilta oli lämmin. Saisikos jostain kahvia?

Märkä iltapäivä

Tässä kirjoitellessa, on aika vierähtänyt tapahtumista jo syksyn puolelle. Vettä tulee taivaan täydeltä ja pitää mielen matalana. Ilman paineella on kuummallisia vaikutuksia. Matalapaine.

Johtuukohan se ilmanpaineesta, kun ajatukset eivät ole kovin lennokkaita, vaan tasaisen harmaita? Syksyn sateisina päivinä on vaikea saada aikaan lennokkaita ja keveitä ajatuksia.

Veneen laskeminen veteen kauden alkuun on ja oli lennokas päivä. Tapahtumarikkaana voisi pitää jo sellaista päivää, kun vene lasketaan veteen ja tehdään varmistukset, rikataan ja siirrytään omaan laituriin tarkkailemaan ja tekemään pieniä viimeistelyjä ennen varsinaisia purjehdusreissuja..

Veneen lasku

Vene laskettiin vesille ja satama-altaassa oli hyvä laitella ja varmistella, että kaikki toimii. Tarkkailin kiinnityksiä ja asentelin vantteja, kirstin rikiä ja haeskelin köysille ja muille tavaroille omia paikkoja.

Käynnistelin uutta moottoria omassa elementissään, mutta tyhjäkäynti oli taas muuttunut huonompaan suuntaan, eikä se ollut hyvä asia. Täytyisi selvittää ongelman syy.

Kiristelin aikani vantteja, eikä mitään suurempaa kiirettä ollut, koska kohta oli juhannus eikä matti myöhäsiä täällä laskuhommissa näkynyt. Masto kesti hienosti pystyssä ilman kaikkia kiristyksiä, koska masto tukeutuu köliin ja ruffi hiukan myös auttaa löysän maston tuennassa.

Moottorin koekäytön jälkeen, oli hiljalleen ilmennyt uusi ongelma. Vannasputki oli alkanut vuotamaan. Oliko syy, ettei tiukkaamista pystynyt oikein varmistamaan kuivalla maalla, vai mikä, mutta vettä alkoi tulla sillä tavalla sopivasti, ettei venettä kyllä yöksi voisi tähän jättää, vaikka vene tilava sisältä onkin.

Aika paljon saa liikettä aikaiseksi sellainen tunne, että veneeseen tulee vettä.

Kannella ja sisällä tuli sinkoiltua yhden jos toisen työkalun perään, samalla miettien jotain numeroita, minne soittelisin, jos tarve olisi tullut nostoon ja tyhjentämään vuotavaa venettä.

Käsivoimat ja vielä enemmän sormivoimat oli kovilla, kun koitin käännellä tehottomilla pelikaaneilla ja muilla tongeilla korjattua vannasputkea tiukemmalle. Loppujen lopuksi paras työväline oli käsi ja pitävä hanska.

Vuotamien loppui ja muuttui tihkumiseksi.

Lopulta tiputtelu loppui, kun hetken levättyäni sain jälleen kaikki voimat taas käyttööni.

On tämä joskus aika jännittävää, tuli mietittyä – yhtä seikkailua tämä veneily.. Soittelin välipuhelua myös ystäville ja Lilli lupasikin tulla tuomaan isoa putkitonkia, mikä olikin hieno asia. Pahaksi onneksi, putkitongit olivat juuri sen kokoiset, ettei niillä saanut pitoa, jotta olisi voinut kiertää kiristystä tiukemmalle. Oli siis vain annettava käsivoimien tehdä työnsä.

Jatkoimme Lillin kanssa kesken jäänyttä rikkausta, köysien laittoa sekä muuta sellaista valmistelevaa puuhailua, koska ajatuksena oli siirtää vene omaan laituriin. Matkaa olisi muutama kymmenen merimailia, ja tuulta tarvittaisiin, koska moottori ei ollut nyt käytettävissä. Polttoaineen syöttö oli ongelman ydin eikä siihen saanut nyt korjausta.

Jätimme veneen varustelulaituriin ja suljimme luukut ja siivosimme kannen.

Aamulla oli tarkoitus tulla veneilemään

Vesillelasku

Vesillelasku alkoi olla todellisuutta

Vesillelaskupäivä olisi 19. kesäkuuta eikä kaikkea ollut ehtinyt saamaan valmiiksi. Moottorin kanssa tuli harmittava lisäongelma, kun vasta tässä vaiheessa huomasin moottorin ohjauskaapeleita asentaessani, että äänevaimentimen kyljessä oleva kiinnityspaikka, johon satulakiinnike tulee, olikin molempiin ruuvinreikiin katkennut mutterit. Kaikenlaista harmia.

Kyseessä on vaihteiston liikuttamiseen tarkoitetun vaijerin kiinnityspiste, joten tilanne ei näyttänyt mitenkään hyvältä. Kaasuvivun vaijerille kiinnitys on kunnossa ja siihen vaijerin saakin hyvin kiinni. Kun vaijerit ovat yhtäaikaa käytössä, niin säätö vaihteelle ja kaasulle ei ole enään synkronissa, kun vaihdevaijeri luistaa kuoren kanssa jolloin homma ei pelitä. Kaasuvaijeri liikkuu väärin tai ei ollenkaan.

Suunnittelin jopa niin, että siksi kunnes saisin ruuvit porattua auki, laittaisin kaasuvaijerin satulakiinnikkeen kautta vaijerin vaihdekepille ja irrallisena vaijerin kiinnikkeiden ja ohjureiden avulla kaasuttimelle. Vaihde liikkuisi kaasvivun kiinnikeiden kautta.

Luovuin tästä ajanpuutteen ja vääränlaisen asennuskulman takia. Vivusta tuli liian raskas ja kaasua oli vaikea säätää sopivaksi, koska vaijeri oli täysin tunnoton kaasuläpän liikkeelle.

Kaikenlaista harmia

Kaukohallinnan puuttuessa, Vire 12 moottori on hankala käyttää istuinkaukalosta. Onnistuu toki siten, että yksi ohjaa, ja toinen toimii konemestarina, onhan näitä kaikenlaisia ratkaisuja nähty. Ongelma kuitenkin on kiusallinen, ja vaatii hiukan lisää jalostamista.

Toinen murheellinen asia, joka jo aiemmin tuli todettua, oli siis se, joka sisälsi kolme ongelmaa. Vuotava kansi, ikkunat ja keulaluukku. Vettä kajuuttaan tuli aivan liikaa vesirajan yläpuolelta, jotta sitä voisi pitää normaalina veneen vuotamisena. Kaikenlaista harmia.

Jouduin siirtämään moottorin latausreleen ja päävirtakatkaisijan moottorin taka-osasta moottoritilan etuosaan. Tämä ei sinänsä ollut mikään ongelma, mutta nyt jouduin tekemään jatkot käyttöpaneelin ja rasian välille, jotta saan paneelin ajateltuun paikkaan.

Käynnistelin moottoria, ja se toimi niinkuin pitikin. Ainoa uusi ihmetyksen aihe oli nyt se, että polttoainetta ei noussut bensiinipumpun kanssa kaasuttimelle ja jos nostin polttoainesäiliön kaasuttimen yläpuolelle, jotta painovoima hoitaisi pumppaamisen, niin kaasutin alkoi tulvimaan. Kaikenlaista harmia.

Moottorin tyhjäkäyntikierrokset oli alkanut myös hiukan vaihdella. Välillä kierroksia oli kuin kaasu olisi puolillaan ja välillä melkein käsin olisi voinut vauhtipyörää pyörittää. Kaasuvaijeri alkoi myös reistailla siten, ettei tahtonut kaasuläppä liikkua, vaikka vipu liikkuikin , joten purin tämänkin asennuksen toimimattomana ratkaisuna. Kaikenlaista harmia.

Veneen vesillelasku

Veneen vesillelaskupäivä alkoi kovalla sateella. Koska vesillelasku oli päätetty tälle päivälle, niin ukonilmasta huolimatta lähdin järjestelemään venettä ja valmistelemaan mastoa.

Laittelin mastoa nostokuntoon ja siivoilin kantta ja kiinnitelin kaikkea irtonaista paikalleen.

Veneen nosto telineestä kyytiin kävi kohtuullisen hyvin. Nosturi ei näyttänyt olevan mitenkään heikoilla, mutta auton alusta näytti hivenen pieneltä. Kaikki meni kuitenkin hyvin, eikä purjeveneen nostosssa lavetille ilmennyt minkäänlaisia ongelmia.

Veneen laskun teki sama paikallinen yrittäjä, joka myös nosti moottorin pois veneestä sekä uuden moottorin takaisin veneeseen.

Liikkeelle lähdettiin mallikkaasti, suunta kohti rantaa ja vesillelaskupaikkaa.

Matka rantaan ei ole pitkä, vaikka alue on suuri. Kävellen säilytyspaikalta menee muutama minuutti laskupaikalle

Vene oli vaikuttavan näköinen ollessaan lavetilla. Vene kasvoi silmissä ja kaukaakin näytti suurelta. Mietin katsellessani kuljetusta, että ei tule taakse ainakaan spoileria laitettua.

Veneen lasku kävi hienosti.

Vene nousi lavetilta nätisti, vaikka tuuli oli puuskainen. Sen verran oli naruista venettä ohjattava, ettei käsiä riittänyt kameralle, joten tästä tapahtumasta ei ole kuvia saatavilla.

Masto noudettiin telineestä ja kuljettajan suosiollisella avustuksella saatiin työ päätökseen

Maston rikin asettelun jälkeen saatiin masto pystyyn ja tästä pääsin rikin tiukkaamiseen ennen iltaa. Päivä oli kuuma, kiireinen ja hyvin tapahtumarikas. Vene kuitenkin vedessä

West wind laskettuna veteen Suomenojan satamassa.

Maston kevythuolto

Veneen puinen masto oli ollut venesataman telineessä, ja hyvässä suojassa. Kuitenkin, mastoa on väliajalla liikutettu ja käsitelty kuin vierasta sikaa, ja tulos näkyy selkeästi. Olen aiemmin törmännyt vastaavaan tilanteeseen ja silloinkin ihmetellyt, miten voikin olla näin välinpitämättömiä kanssaveneliljöitä.

Masto on huoltoa vailla, mutta veneen moottorinvaihto on vienyt totaalisen paljon aikaa kaikelta muulta, joten päätin jo kerran lupaamaani täysihuoltoa siirtää vielä vuodella eteenpäin. Tänä vuonna ei kuitenkaan tulisi purjehdittua juuri ollenkaan, kun on tuota korjausvelkaa kertynyt sen verran, että niiden kanssa menisi helposti kausi jos toinenkin.

Maston huipussa on eniten laittamista, joten tarkistelin sen verran, että kestääkö rasittamista, jos vähän kuitenkin tulisi genuaa sekä isoa avattua.

Pyysin paikalle auttavia käsipareja, koska moottorihommien kanssa oli vielä tekemistä, ja tämän lakkauksenkin piti joutua eteenpäin.

Onneksi masto oli vielä sen kuntoinen, ettei tarvinnut pintaa syvemmälle korjauksia mennä tekemään. Maston sisällä kulkeva johdotus menee uusiksi seuraavalle kaudelle. Tekisi mieli laittaa elektronisia vempaimia mastoon, ja sinne tarvitaan silloin lisää johtimia. Langaton ei tule kysymykseen tässä tapauksessa.

Samalla kun puhdistelin mastoa, pohdin , että pitäisikö vaihtaa hyvin toimivat polttimot, jotka ovat vielä hehkulanka-mallia. Niillä ei tarvitse nähdä mitään, mutta näkyykö LED:n säteilemä valo yhtä pitkälle ja minkä sävyisenä, kun aallonpituus on erilainen. Nämä vanhat lamput näkyvät heikkotehoisinakin k a u a s.

Pinnan puhdistuksen ja hionnan jälkeen laittaisin pari kerrosta Le Tonkinois vernissaa.

Tykkään ajatuksesta, että vanhan ajan hyväksi koettu menetelmä toimii edelleenkin. Le Tonkinois on joskus kehitetty kestämään merellisiä olosuhteita, vaikka kyllä sillä voi kaikenlaisia pintoja ja kohteita lakkailla. Hieno ominaisuus minusta on, että vaikka lakkapinta kastuu, niin pinta ei ole liukas.

Lakkausta ei purkin ohjeistuksenkaan mukaan pidä tehdä kuumassa suorassa auringonpaisteessa, joten vasta iltasella tuli laitettua puulle pinnoite. Hiukan huolestutti luvattu sade ensimäiselle illalle, vaikka sitä ei kuitenkaan sitten tullutkaan.

Lakkaaminen Le Tonkinois vernissalla on helppoa, koska pinta tasoittuu hienosti sivelyn jälkeen ja vielä jopa 10 minuuttia myöhemmin voi käydä korjauksia tekemässä, jos tarvetta ilmenee.

Le Tonkinois on syytä antaa kuivua vuorokausi ennen uutta kerrosta. Välihionta suositellaan ensimmäisen ja joka kolmannen kerroksen jälkeen, joten välihionta tuli yhden kerran tehtyä. Nyt oli vain pelkän suojauksen takia lisätty 2 kerrosta, ei niinkään lakkauksen tarpeesta. Pinta oli säilynyt muilta-osin hyvänä maston vahingoittamisesta huolimatta.

Sade tuli, ilma viileni ja raikastui. Seuraavana päivänä oli taas mukavan kostea ja kuuma. Helteessä veneen valmistelu laskua varten, alkoi olla jo hyvässä vaiheessa ja tunnelmakin jo odottava.

Sade toi esille myös yllättävän ja hankalan ongelman, josta puuhaa riittäisi vielä pitkäksi aikaa.

Vene vuotaa kannelta, ikkunoista ja etuluukusta.